sunnuntai 1. elokuuta 2010

Erkkari

Vuoden tauon jälkeen käytiin näyttelyssä Kertun kanssa. Myös Sohvi sai tehdä kehädebyytin. Suuria yllätyksiä ei tullut. Kerttu sai ERIn ja olin todella tyytyväinen sen esiintymiseen. Anita osaa sen esittää hienosti, eikä ota kontaktia Anitaan kuten minuun. Häntä pysyi alhaalla tällä kertaa! Tuomio oli kuten ennenkin eli suurin ongelma oli edelleen askelpituus vaikka näytti entistä paremmalta. Pää ja luonne saivat kehuja. Kepsu jättää kehät tästä lähin entistä vähemmälle. En jaksa maksaa samoista arvioista ja tiedän, että SERTiä me emme saa kuin korkeintaan jostain perähikiän kisoista, joissa on muutama koira ;)

Sohvi jäi luokkansa viidenneksi eli viimeiseksi :( Sisko Keena on selvästi kehityksessä edellä. Sohivn korvat ovat eri paria, etujalat kääntyy ulospäin, askelpituus liian lyhyt ja esiintymistä ei oltu harjoiteltu eli eipä siihen paljon positiivista sanottavaa tuomari löytänyt. Onneksi piti käytöstä miellyttävänä. Toivotaan, että kirppu kasvaa ja kehittyy oikeaan suuntaan. Onneksi näyttelyistä ei ole ajateltukaan mitään ykkösharrastusta.

Sukulaislaumassa Anitan luona pentu oli reipas ja Kerttukin käyttäytyi asiallisesti. Maalaiskoiraksi Sohvi oli myös asiallisesti sekä eilen näyttelypaikalla että tänään tokokehän laidalla. Olen tyytyväinen kivaan viikonloppuun ja koiriini, puutteista huolimatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti