tiistai 13. huhtikuuta 2010

Hakutreenit

Eilen olitiin ihanan keväisessä metsässä hakutreeneissä. On tuo kesän tulo vaan mahtijuttu! Kertulla oli 5 maalimiestä ns. norjalaisessa sekametsässä eli kävimme tsekkaamassa ukot, menimme hetkeksi pois ja sitten hommiin. Motivaatiota haettiin ja Kerttu menikin innolla. Vaikka autolla ei meinannut taas haukku lähteä niin metsässä se kuitenkin taas löytyi! Täytyy vaan muistaa vaatia kunnon sarja autolla ensin eikä hätäillä metsään. Neljä ekaa ukkoa meni hienosti, viides oli kallion alla ja Kerttu oli ihan sitä mieltä, että minä en tiedä mitään ja lähti väkisin takaisin rataa päin. Siinä sitten huusin pois ja lähetin useamman kerran ja löytyihän se vihdoin. Ensitreeneissä keskitytään luomaan koiralle uskoa siihen, että mamman ohjeita kannattaa noudattaa. Eli haetaan taas kunnollista piston muotoa. Neljällä ekalla se meni eilenkin hyvin kun mielikuva ukoista oli vahva. Hallinta oli eilen hyvää, kuunteli hyvin piilolta tullessa eikä sählännyt omiaan. Kokonaisuutena olin tyytyväinen.

Sohvi humputti myös metsässä. Nyt ukkoja oli jo polun molemmin puolin ja sai vähän niitä etsiskellä. Ainakin yhden nappasi mielestäni hajulla metsästä. Mahti kivaahan tuosta on vetää makkaraa metsässä :D

Poliisit treenasivat hakumetsän ja parkkipaikan välissä kentällä. Yhtäkkiä piilossa ollessani tajusin, että prkl ne ampuvat. No siinä sitten menin autolle vähän jännäten, että onko siellä hysteerinen pentukoira. No eipä ollut ei. Onneksi Kerttu on niin täysin laukausvarma, että malli reagoitiin oli ainakin oikea ja onneksi isompi sattui olemaan autossa juuri silloin.  Jotta tässä ei olisi ollut pennulle tarpeeksi niin kuunneltiin vielä treenin päätteeksi yhdessä 9 mm äänet samalla kun otettiin vähän perusasentoa tms. helppoa. Eipä tuo ollut laukauksista moksiskaan. Yksi hyvin tärkeä asia itselleni siis pennusta selvillä. Hyvillä fiiliksillä ajelin kyllä eilen treeneistä kotiin!

1 kommentti:

  1. Hehe, hauska että tuli tolleen jo nuorella iällä ja vanhan ja viisaan mallia katsellen laukauksia kuunneltua. :) Enpä tiedä mitä Jeriko tykkäis.. Kerran kun oltiin metsälenkillä joku taisi kauempana räjäyttää jonkun uudelta vuodelta jääneen raketin ja vähän Jeriko sitä ihmetteli mutta ei sentään pinkaissut pakoon kun oli vapaana.. Meille siis tää jää vielä vähän kysymysmerkiksi, eihän se pamaus kuitenkaan mikään kunnon laukausta vastaava ollut..

    VastaaPoista