keskiviikko 4. elokuuta 2010

Hakutreenit

Eilen oltiin Huvilinnulla treenaamassa. Kertulle oli tarkoitus ottaa helppo treeni, koska on juoksussa vähän vetelä. Eipä vaan tullutkaan helppoa. Eka ukko oli suuren kallion takana ja eihän se meinannut millään uskoa, että ukko on niin kaukana vaan kaarsi vahvasti sivulle. Teki valeilmaisun turhauduttuaan (onneksi näin koiran). Vasta kun huusin metsään maalimiehelle: "ääni" niin Kerttu valpastui. Minä kuvittelin, että no toki se ukko sieltä huusi, mutta eipä ollut kuullut ja huutanut. Koira sai kuutenkin huhuilustani lisää himoa mennä syvemmälle ja löysi! Taas vahvistus sille, että toimillani keskilinjalla on aikas paljon vaikutusta. Toinen maalimies meni hyvin ja kolmannella oli piston muoto taas ihan hakusessa. Neljäs ok. Nyt tarvitaan treeniä, jotta pistot saadaan taas kuntoon sekä kallioisia maastoja.

Sohvi yllätti positiivisesti. Aikaisemmin olen huomannut että pennulle on kovapala irrota minusta. Eilisissä treeneissä otettiin pakoja, koska tuuliolosuhteet ei suosineet hajuhakuja. Maalimiehet lähtivät yhtäaikaa kahteen suuntaan niin että molemmista jäi mielikuva. Meni reippaasti ja käytti nenääkin varsinkin kahdella viimeisellä ukolla (neljä ukkoa yhteensä). Viimeisellä kauimpana olevalla ukolla todella näki kuinka se ylitti itsensä ja rohkeasti paineli pitkälle. Tekee hyvää Sohvin itseluottamukselle muussakin elossa! Lisää tällaista.

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Erkkari

Vuoden tauon jälkeen käytiin näyttelyssä Kertun kanssa. Myös Sohvi sai tehdä kehädebyytin. Suuria yllätyksiä ei tullut. Kerttu sai ERIn ja olin todella tyytyväinen sen esiintymiseen. Anita osaa sen esittää hienosti, eikä ota kontaktia Anitaan kuten minuun. Häntä pysyi alhaalla tällä kertaa! Tuomio oli kuten ennenkin eli suurin ongelma oli edelleen askelpituus vaikka näytti entistä paremmalta. Pää ja luonne saivat kehuja. Kepsu jättää kehät tästä lähin entistä vähemmälle. En jaksa maksaa samoista arvioista ja tiedän, että SERTiä me emme saa kuin korkeintaan jostain perähikiän kisoista, joissa on muutama koira ;)

Sohvi jäi luokkansa viidenneksi eli viimeiseksi :( Sisko Keena on selvästi kehityksessä edellä. Sohivn korvat ovat eri paria, etujalat kääntyy ulospäin, askelpituus liian lyhyt ja esiintymistä ei oltu harjoiteltu eli eipä siihen paljon positiivista sanottavaa tuomari löytänyt. Onneksi piti käytöstä miellyttävänä. Toivotaan, että kirppu kasvaa ja kehittyy oikeaan suuntaan. Onneksi näyttelyistä ei ole ajateltukaan mitään ykkösharrastusta.

Sukulaislaumassa Anitan luona pentu oli reipas ja Kerttukin käyttäytyi asiallisesti. Maalaiskoiraksi Sohvi oli myös asiallisesti sekä eilen näyttelypaikalla että tänään tokokehän laidalla. Olen tyytyväinen kivaan viikonloppuun ja koiriini, puutteista huolimatta.

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Kesäkuulumiset

Täällä on ollut hiljaista, mutta se ei tarkoita, että emme olisi treenanneet. Molemmat ovat olleet hakutreeneissä. Kertulla on alettu vaatia kisailmaisuja. Treenaan myös hallintaa jokaisissa treeneissä. Lisäksi on treenattu lähellä keskilinjaa olevia maalimiehiä, mikä on auttanut niin, että juoksee nyt hyvin nenä auki koko matkan takalinjaan. Maastossa siis Kertun kanssa sujuu suht kivasti, vaikka tekemistä ja hiomista on tietysti ikuisesti.

Sohvi puolestaan on oikein hieno nenänkäyttäjä. Hyvin emonsa kaltainen eli helppo lukea. Nenä nousee pystyy ja ottaa kunnon vainua kun havaitsee ukon. Helppo siis tulkita! Sohvin kanssa aletaan harjoitella pistoja seuraavaksi. Se on nyt jyvällä hommasta ja motivaatio on erinomainen. Ekat ilmaisutreenit on otettu niin että haukkuu minua ja vieraita, mutta ei vielä piiloilla.

Molemma ovat myös tottistelleet. Kertun kanssa avustettiin treenikaveria, jolla ongelmana oli paikallamakuun rivistä karkaava koira.  Kerttu on kuin viilipytty vaikka toinen lähtee vierestä. Luotan siihen tällä hetkellä todella tuossa liikkeessä. No, kaikissa alon kisoissa ja BH:ssa ei ollut mitään ongelmaa, joten miksen luottaisi. Aikanaan Tampereella tehty treenipohja on kantanut meitä vuosikausia. Samalla metodilla opetetaan Sohvia. Sekin pysyy jo puoliminuuttia niin, että olen 5-10m päässä. Koskaan ei hyväksytä keskeytystä liikeessä vaan aina joutuu samaan pisteeseen ja vähintään yhtä pitkäksi aikaa. Ruokakuppi on tässäkin se paras treenipaikka.

Kertun kanssa ollaan myös otettu esineruutua. Eilen oli kaksi esinettä. Toiselle lähettäessä oli vähän ihmeissään, mutta rohkaisusta lähti hakemaan. Esinemotivaatio on kunnossa ja molemma löytyivät hyvin. Palauttaa todella kivasti nyt kun nouto on oikeasti takaraivossa. Syksyllä ruutu pitäisi olla ihan ok, jos jaksetaan treenailla edes tämä pari kertaa viikossa.

Vanajavesi oli vaihteeksi siistyitynyt levästä ja koirat pääsivät mummolassa uimaan. Jo edellisellä viikolla Sohvi "oppi" uimaan kun menin itsekin uimaan. Nyt se ui pitempiä lenkkejä kuin Kerttu koskaan. Pennusta on kuoriutunut oikein vesipeto <3

Kesästä siis nautitaan. Tehdään lenkkejä, treenataan, kyläillään, uidaan ja vilvoitellaan takapihalla. Koirat nauttii ja emäntä!

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Maastotreenejä

Viime aikoina treenailu on ollut maastopainotteista. Jotenkin en vaan ole saanut itseäni kentälle asti. Muutenkin kevätväsymystä on ollut pahasti ilmassa, tässä vaiheessa lukukautta alkaa ope olemaan jo aika pim pom. Onneksi loma koittaa viikon päästä!

Kerttu on jatkanut esinetreeneja, viimeeksi saatiin oikein treeniseuraakin Ninasta ja Koodista. Vieras esinekin löytyi ihan mukavasti. Nyt vaan lisää treeniä niin saadaan kesän aikana ruutu kuntoon. Ninan kanssa otettiin Sohville pari hajuhakua ja hyvin se nappaa hajut. Tietää jo ihan selvästi mitä tehdään. Tänään hakutreeneissä oli kolme ukkoa ja sama homma! Etevä pikkukoira, ehkä se nenunkäyttötaito on tosiaan geeneissä (Coxi-isä kun saavutti haussa KVA arvon eilen huippupistein!). Intoa tuntuu riittävän!

Kertulla oli tänään neljä ukkoa. Ilmaisut olivat vähän katkonaiset. Katko tulee, kun minä lähden keskilinjalta piilolle, tämä ongelma on seurannut meitä aina. Enää Kerttu ei lähde ukolta minua vastaan, mutta reagoi silti liikkeelle lähtööni katkaisemalla ilmaisun. Hyviä vinkkejä tämän poistamiseen otetaan vastaan. Viimeisellä ukolla oli myös ensin touhunnut kaikenmaailman sijaistouhuja ennen kuin alkoi ilmaista (haistelua, lätäköstä juomista tms.). Sitä edellisellä ukolla joutui tekemään kovasti nenätöitä, joka turhautti sen verran, että kunnon ilmaisu löytyi. Toisaalta voi olla kisoissa eduksikin, että turhautuminen (vaikeat ukot tai palkattomuus) auttaa äänen löytymisessä. Ilmaisutreenejä edelleen tarvitaan kyllä paljon. Hyvät treenit kuitenkin molemmilla. Tietää mitä ison kanssa työstää. Pennun kanssa tuntuu siltä, että voitaisiin kohta ottaa jo askel vaikeampaan suuntaan.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Huisin hauskaa rakennusetsintää

Eilen oltiin Kertun kanssa hakutreeneissä. Tällä kertaa nenätyön tarkennusta opeteltiin vanhassa navetassa. En osannut unissanikaan kuvitella niin täydellistä rakennusta tällaiseen treeniin. Huonetta, kerrosta, koloa ja tavaraa oli jos jonkin sorttista. Koirat saivat kiipeillä vaativissa portaissa ja tunkeutua halkopinoihin, heinäpaalikasojen päälle jne. Olipa siellä niitä Kertun pelkäämiä villieläimiäkin eli lampaita pelottimina määkimässä seinän takana....

Meillä oli kaksi maalimiestä eri kerroksissa. Kerttu vähän arasteli pimeään rakennukseen menoa, mutta kohta jo juoksi siellä nenä auki. Mielestäni teki järjestelmällisesti työtä. Eka ukko oli pöydän päällä erään huoneen nurkassa. Kovasti vaati tarkennusta ennen kuin löytyi. Samassa huoneessa oli myös todella jyrkät ja kapeat portaat alakertaan. Käytiin niitä pitkin tarkastamassa alusta. Sai houkutella ja ylöspäin oikein auttaakin. Vähän meni alhaalla jumiin kun pyysin portaisiin, mutta niistä selvittiin. Kerttu palautui portaista nopeasti ja jatkoi työskentelyä.

Seuraavaksi vielä jyrkempiin portaisiin (oikeastaan tikkaat). Niissä jeesattiin nostamalla ylös. Heti ylös päästyään lähti hommiin. Kävi katsomassa edellisten koirien piilot. Vähän matkaa kiipesi paalipinoakin. Maalimies oli mennyt komeroon piiloon. Koira pyöri ympärillä mutta ei hoksannut eikä aloittanut ilmaisua. Teki kovasti työtä ja vähän helpotettiin raottamalla kaapin ovea ja löytyihän se lopulta!

Harjoitus toimi hyvin nenänkäytön tarkennuksen opettamiseen. Luulen, että väsynyt Kerttu näki uniakin kaappiin piiloutuneista ukoista ;) Lisää tällaista!

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Kevät!

Kevät tuo itselle aina treeni-intoa. Tänään emme kuitenkaan lähteneet hakutreeneihin, koska ajettavaa olisi tullut liikaa. Sen sijaan treenailtiin kotinurkissa. Sohvin kanssa on otettu kentällä palloleikkiä kahdella tennispallolla. Oivasti tuo jo tuo palloa minulle <3 Josko sen noudon tällä kertaa opettaisi oikein kunnolla ja nuorempana kuin Kertulle. Voisi syksyllä ehkä jo esineruutuakin ottaa, jos kesällä saisi noudon kuntoon. Pentu on edistynyt lähes kaikessa hienosti. Lyhyet paikallamakuutkin onnistuvat jo. Häiriöistä se välittää entistä vähemmän.

Kerttu sen sijaan ottaa nyt  esineruutua tehotreenillä. Meidän esineruutuilu on ollut aika hapuilua ja päätin aloittaa nyt järjestelmällisesti alusta. Isäntä on ollut apuna viemässä esinettä. Tänään oli jo täysin jyvällä hommasta eli kohta päästään vaikeuttamaan ja isännän avut häivyttämään. Koitetaan ottaa monta kertaa viikossa samalla alueella ja siitä sitten lähdetään yleistämään.

Tytöt pääsevät pari kertaa viikossa nyt yhdessä juoksemaan metsään. Voi sitä riemua! Pääosin kuitenkin yritetään lenkittää erikseen, että Sohvi oppii tavoille. Kertun kanssa juostessa kun korvat tuppaa vielä katoamaan.

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Hakutreenit

Eilen olitiin ihanan keväisessä metsässä hakutreeneissä. On tuo kesän tulo vaan mahtijuttu! Kertulla oli 5 maalimiestä ns. norjalaisessa sekametsässä eli kävimme tsekkaamassa ukot, menimme hetkeksi pois ja sitten hommiin. Motivaatiota haettiin ja Kerttu menikin innolla. Vaikka autolla ei meinannut taas haukku lähteä niin metsässä se kuitenkin taas löytyi! Täytyy vaan muistaa vaatia kunnon sarja autolla ensin eikä hätäillä metsään. Neljä ekaa ukkoa meni hienosti, viides oli kallion alla ja Kerttu oli ihan sitä mieltä, että minä en tiedä mitään ja lähti väkisin takaisin rataa päin. Siinä sitten huusin pois ja lähetin useamman kerran ja löytyihän se vihdoin. Ensitreeneissä keskitytään luomaan koiralle uskoa siihen, että mamman ohjeita kannattaa noudattaa. Eli haetaan taas kunnollista piston muotoa. Neljällä ekalla se meni eilenkin hyvin kun mielikuva ukoista oli vahva. Hallinta oli eilen hyvää, kuunteli hyvin piilolta tullessa eikä sählännyt omiaan. Kokonaisuutena olin tyytyväinen.

Sohvi humputti myös metsässä. Nyt ukkoja oli jo polun molemmin puolin ja sai vähän niitä etsiskellä. Ainakin yhden nappasi mielestäni hajulla metsästä. Mahti kivaahan tuosta on vetää makkaraa metsässä :D

Poliisit treenasivat hakumetsän ja parkkipaikan välissä kentällä. Yhtäkkiä piilossa ollessani tajusin, että prkl ne ampuvat. No siinä sitten menin autolle vähän jännäten, että onko siellä hysteerinen pentukoira. No eipä ollut ei. Onneksi Kerttu on niin täysin laukausvarma, että malli reagoitiin oli ainakin oikea ja onneksi isompi sattui olemaan autossa juuri silloin.  Jotta tässä ei olisi ollut pennulle tarpeeksi niin kuunneltiin vielä treenin päätteeksi yhdessä 9 mm äänet samalla kun otettiin vähän perusasentoa tms. helppoa. Eipä tuo ollut laukauksista moksiskaan. Yksi hyvin tärkeä asia itselleni siis pennusta selvillä. Hyvillä fiiliksillä ajelin kyllä eilen treeneistä kotiin!